Hyvä laukaus syntyy laadukkaasta harjoittelusta ja oikeista välineistä

Hyvä laukaus syntyy laadukkaasta harjoittelusta ja oikeista välineistä

Jääkiekkomailan valinta lapselle

Hyvä laukaus voidaan määritellä seuraavasti: tarkka, kova ja nopea. Laukauksen voimantuotto tulee mailasta, mikä voi monelle kiekkovanhemmista olla uutta tietoa. Yläkäden asento ja veto ovat tutkimusten mukaan isoin erottava tekijä tehokkaan ja tehottoman laukaisun välillä.

Kuten monessa muussakin asiassa, laadukas harjoittelu on ensiarvoisen tärkeää, mutta toistojen määrä näyttelee kehittymisen kannalta jopa isompaa roolia. Esimerkiksi NHL-tähti Sidney Crosby hioo edelleen joka kesä laukaisuaan. Off ice -ympäristö on usein junioreille parempi ja rauhallisempi paikka aloittaa laukaisuharjoittelu, josta opit siirretään myöhemmin jäälle.

Mailateknologiat ovat kehittyneet hurjaa tahtia, ja väärän mailan valinta voi pahimmassa tapauksessa jopa tukahduttaa nuoren pelaajanalun innon. Jääkiekkomailan valinta lapselle on tärkeä asia, alla on yksinkertainen ohjenuora mailan valintaan vanhemmille ja juniorivalmentajille:

  1. Oikea flex on pienempi kuin pelaajan paino
  2. Mailan pituus (luistimet jalassa) leuan ja nenän väliin
  3. Suositus lapamallista: P29/P92 tai P28

Jääkiekko-ottelun voittaa eniten maaleja tehnyt joukkue. Lähes poikkeuksetta pelaajat, jotka laukovat eniten, tekevät myös eniten maaleja.

 

"You miss 100% of the shots you don’t take." - Wayne Gretzky

 

 

Takaisin blogiin