
Iiro Mäntylä – Viima Hockeyn ytimessä pelaajakehityksen huipulla
Share
Iiro Mäntylä on noussut yhdeksi Suomen johtavista jääkiekon taitovalmennus-asiantuntijoista. Viima Hockeyn perustajajäsenenä ja kokeneena pelaajakehittäjänä hän on ollut merkittävässä roolissa suomalaisen jääkiekon yksilöiden auttamisessa. Mäntylän erityisosaamisalueisiinsa kuuluvat muun muassa luisteluvalmennus ja laukaisuvalmennus, sekä yleisen tason yksilövalmennus, joiden avulla hän tukee niin nuorten kuin ammattilaispelaajien pelaajakehitystä.
Matka huipputason valmentajaksi
Imatralla vuonna 1990 syntynyt Iiro Mäntylä pelasi urallaan puolustajana muun muassa SaiPassa, Kiekko-Vantaassa ja Joensuun Jokipojissa. Kansainväliset pelikokemukset Norjassa, Ranskassa ja Ukrainassa loivat vahvan pohjan hänen siirtymiselleen valmennustehtäviin. Pelaajauransa jälkeen hän toimi usean vuoden yksilövalmennuksen parissa, ja esimerkiksi Mikkelin Jukureiden Liiga-joukkueessa sekä Jukurit U20 -joukkueessa luisteluvalmennus- ja taitovalmennus-rooleissa.
Kausi 2024–2025 toi uuden haasteen, kun Mäntylä toimii Mestis-seura Jokereiden pelaajakehittäjänä. Lisäksi hän on toiminut pitkään Sveitsin jääkiekkoliiton taitovalmennus-asiantuntijana ja valmentanut useita NHL-pelaajia. Viima Hockeyn kautta hän tuo myös uusia näkemyksiä jäääkiekko juniorivalmennus-toimintaan yksilötaitojen kautta.
Yksityiskohdat ratkaisevat kehityksessä
Mäntylän valmennusfilosofia perustuu uskoon, että pienet yksityiskohdat ratkaisevat.
“Detaljeissa on se taika, miksi joku on parempi kuin joku toinen. Yksityiskohdat ovat se juttu, johon minä työssäni pelaajien kanssa keskityn.”
Hänen työssään yksilövalmennus, ja yksilöllinen auttaminen, yhdistyy saumattomasti luisteluvalmennus- ja taitovalmennus-elementteihin. Näin pelaajille luodaan uusia työkaluja, jotka tukevat kokonaisvaltaista pelaajakehitysä ja vievät pelaajat seuraavalle tasolle.
Viima Hockey ja tulevaisuuden jääkiekko juniorivalmennus
Viima Hockeyn kautta Mäntylä haluaa mullistaa suomalaisen jääkiekkoharjoittelun. Hänen osaamisensa jääkiekko luisteluvalmennusssa ja jäääkiekko juniorivalmennus-ohjelmissa tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittyä kilpailukykyisiksi huipputason pelaajiksi, ja tavoitella omia unelmiaan. Viima Hockeyn tarjoamat harjoitusohjelmat ja yksilövalmennuspalvelut ovat avainasemassa, kun pyritään luomaan uusi sukupolvi menestyviä kiekkoilijoita.
Mäntylän ajatuksia ja valmennusfilosofiaa voi kuulla tarkemmin esimerkiksi Kimanttia-podcastista, jossa hän jakaa näkemyksiään pelaajakehityksen tulevaisuudesta.