Hyvä vanhempi, lapsesi harrastus on enemmän kuin treeni

Hyvä vanhempi, lapsesi harrastus on enemmän kuin treeni

Monelle vanhemmalle lapsen urheiluharrastus voi olla ensimmäinen kosketus joukkueympäristöön, valmennukseen tai kilpailulliseen liikuntaan. Se on täysin ok. Kukaan ei synny “urheilu­vanhemmaksi”.

Viima Hockeyssa haluamme auttaa vanhempia ymmärtämään, miten lapsen ja nuoren pelaajakehitys oikeasti toimii, ja miten aikuisten käyttäytyminen hallilla voi joko tukea tai huomaamatta heikentää lapsen kokemusta.

Tämä teksti on kutsu yhteiseen ajatteluun.


Pelaajakehitys ei ole suoraviivainen polku

Yksi tärkeimmistä asioista lasten ja nuorten urheilussa on ymmärtää biologinen ikä.

Saman kalenterivuoden sisällä olevat lapset voivat olla kehityksellisesti jopa useita vuosia eri vaiheissa. Erot pituudessa, voimassa, koordinaatiossa ja itsesäätelyssä eivät kerro lahjakkuudesta, vaan kehityksen aikataulusta.

Varhainen fyysinen kehittyminen ei ennusta huippuaikuisuutta.

Myöhäinen kehittyminen ei ole heikkous – jos lapsi saa jatkaa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.

Siksi Viima Hockeyssa painotamme:

  • pitkäjänteistä kehitystä
  • yksilöllistä lähestymistä ja kuormituksen seurantaa
  • oppimista tulosten sijaan


Harjoitusympäristön merkitys

Lapselle kehityksen kannalta usein paras ympäristö: 

  • rauhallinen
  • turvallinen
  • ennakoitava
  • kannustava

Tätä tukevat selkeät pelisäännöt – sekä pelaajille että aikuisille.

Yksi usein aliarvioitu tekijä on aikuisten läsnäolo. Kun vanhempi seuraa harjoituksia puhelinta selaillen, lapsi aistii sen. Se voi viestiä, että harjoittelu ei ole tärkeää tai että lapsi ei ole aidosti huomion kohteena.

Jos harjoitusten aikana tarvitsee ja haluaa tehdä töitä, se on täysin ymmärrettävää. Tällöin esimerkiksi Hybridiarenan 2. kerroksen kahvio tarjoaa paremman ratkaisun kaikille.


Hyväksynnän hakeminen ei tue oppimista

On luonnollista, että lapsi hakee aikuisen hyväksyntää. Urheilussa tämä voi näkyä niin, että lapsi katsoo suorituksen jälkeen katsomoon.

Kun hyväksyntä ja arviointi siirtyvät liikaa vanhemmille, lapsi alkaa:

  • pelätä virheitä
  • vältellä riskejä
  • pelata miellyttääkseen, ei oppiakseen

Terve oppimisympäristö syntyy, kun vastuu palautteesta on valmentajilla ja lapsi saa keskittyä tekemiseen ja liikkumisesta nauttimiseen.


Pelisäännöt ja seuraamukset – valmentaja kasvattajana 

Kasvatustieteellinen ja pedagoginen tutkimus on tässä hyvin yksiselitteinen: lapset tarvitsevat selkeät rajat, oppiminen vaatii keskittymistä ja turvallisuutta, ja aito läsnäolo on tärkeämpää kuin jatkuva valvonta. Siksi Viima Hockeyssa puhelimia ei käytetä pukuhuoneissakaan. Pukuhuone nähdään oppimis- ja vuorovaikutustilana, jossa rakennetaan ryhmää, itsesäätelyä ja luottamusta. 

Kunnioitus, yksityisyys ja työrauha ovat edellytyksiä sille, että harjoituksiin voidaan tulla hyvällä mielellä ja niistä voidaan myös lähteä sellaisella. Näitä periaatteita tukevat selkeät pelisäännöt, jotka koskevat pelaajia – ja aikuisia esimerkin kautta: muita kunnioitetaan jäällä ja jään ulkopuolella, ohjeita kuunnellaan ja noudatetaan, jokainen yrittää parhaansa ja muille annetaan mahdollisuus keskittyä oppimiseen.

Käyttäytyminen nähdään olennaisena osana pelaajakehitystä, ei erillisenä asiana. Näiden sääntöjen tarkoitus ei ole rajoittaa, vaan luoda ympäristö, jossa jokainen uskaltaa oppia, yrittää ja kehittyä pitkäjänteisesti.


Vanhemman muistilista hallille

  1. Ole rauhallinen – tunteet tarttuvat
  2. Luota pitkäjänteiseen kehitykseen
  3. Anna valmentajien valmentaa
  4. Älä anna ohjeita katsomosta
  5. Vältä vertailua lasten välillä
  6. Hyväksy virheet osana oppimista
  7. Jos olet paikalla, ole läsnä – ilman puhelinta
  8. Tue yrittämistä, älä tulosta
  9. Kunnioita yhteisiä pelisääntöjä
  10. Mallinna käyttäytymistä, jota toivot lapsen oppivan

 

Lapsen innostus harjoitteluun on herkkä ja arvokas asia. Se ei synny vaatimuksista, vertailusta tai kiireestä, vaan kokemuksesta, että saa oppia omassa tahdissaan ja olla hyväksytty myös keskeneräisenä. Jokaisen lapsen urheilupolku on ainutlaatuinen, eikä sitä voi eikä pidä verrata toisten matkoihin. Kehitys ei ole suora viiva, vaan vaiheita, mutkia ja oivalluksia sisältävä prosessi.

Lapset ovat nuoria vain kerran. Siksi on tärkeää, että urheilu saa olla tässä vaiheessa ennen kaikkea kasvun, oppimisen ja ilon paikka – matka, josta jää hyviä muistoja riippumatta siitä, mihin se lopulta johtaa. Kun matkaa osataan arvostaa, myös huiput löytyvät useammin ja kestävämmällä tavalla.

Kun aikuinen toimii rauhallisesti ja johdonmukaisesti, lapsi uskaltaa yrittää.

Siitä alkaa kestävä pelaajakehitys – ja terve suhde urheiluun.

Back to blog