Miten taitoja oikeasti opitaan jääkiekossa?

Jääkiekossa puhumme taidoista usein kuin ne olisivat irrallisia palasia: luistelu, kiekonkäsittely, kamppailu, laukaus, havainnointi, päätöksenteko. Todellisuudessa ne eivät kuitenkaan kehity erikseen – ne kehittyvät toiminnan kautta, osana kokonaisuutta, jossa keho, mieli ja ympäristö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa.

Taitojen oppimista liikunnassa ja urheilussa on selitetty useilla eri teorioilla. Vaikka ne lähestyvät ilmiötä eri suunnista, niiden yhteinen tavoite on sama: ymmärtää, miten harjoittelu muuttuu toiminnaksi pelissä.

Juuri siksi Viima Hockeyn harjoittelun taustalla ei ole yksittäinen metodi tai trendisana, vaan tieteellisesti perusteltu käsitys siitä, miten ihminen oppii liikunnallisia taitoja.

Hyvä teoria ei ole vastakohta käytännölle – se on sen edellytys.

Miksi taitoteorioita tarvitaan?

Liikunta- ja urheilutaitojen oppimista pyritään ymmärtämään teorioiden avulla, koska oppiminen itsessään ei ole suoraan nähtävissä. Näemme vain lopputuloksen: suorituksen. Teoriat auttavat vastaamaan kysymyksiin:

• Miksi joku oppii nopeasti ja toinen hitaammin?
• Miksi taito katoaa pelissä, vaikka harjoituksissa se toimii?
• Miksi ”oikea tekniikka” ei aina tuota oikeaa ratkaisua?

Tällä hetkellä kolme taitoteoriaa nousee ylitse muiden niin tutkimusnäytön kuin käytännön sovellettavuuden osalta: informaation prosessointiteoria, ekologinen dynamiikka ja ennakoiva prosessointi. Ne tarkastelevat samaa ilmiötä – oppimista – mutta eri kulmista.

Kolme näkökulmaa samaan ilmiöön – ja miten ne näkyvät Viiman harjoituksissa

Informaation prosessointiteoriassa ihminen nähdään eräänlaisena tietojenkäsittelijänä. Aistit tuottavat informaatiota, aivot käsittelevät sitä ja keho toteuttaa liikkeen. Taitava suoritus on aiemmin opitun liikemallin onnistunut toistaminen. Tästä ajattelusta kumpuaa määrätietoinen, toistoihin perustuva harjoittelu – se, mitä usein kutsutaan deliberate practiceksi (lue lisää: 'luonnolahjakkuus vai kova työ').

Viiman harjoittelussa tämä näkyy erityisesti silloin, kun rakennetaan tai hienosäädetään perustaitoja. Tässä vaiheessa valmentaja voi antaa selkeitä malleja ja palautetta, jotta pelaajalle syntyy toimiva lähtökohta. Mutta – ja tämä on oleellista – harjoittelu ei jää tähän. Pelkkä oikea liikerata harjoituksessa ei vielä takaa, että taito toimii pelissä. 

Ekologinen dynamiikka siirtää katseen yksilöstä vuorovaikutukseen. Taito ei ole valmiiksi tallennettu malli, vaan se syntyy tilanteessa, jossa pelaaja, tehtävä ja ympäristö kohtaavat. Oppiminen tapahtuu etsimisen, kokeilemisen ja sopeutumisen kautta.
Käytännössä tämä näkyy non-lineaarisena pedagogiikkana: harjoituksia muokataan rajoitteilla, pelaajaa ohjataan havainnoimaan ympäristöä, kehoa ei mikromanageroida ja vaihtelu nähdään välttämättömänä – ei häiriötekijänä.

Pelaaja oppii, kun hän joutuu ratkaisemaan ongelmia, ei vain toistamaan mallia.

Ennakoiva prosessointi, taitoteoriaperheen tuoreimpia tulokkaita, ja tuo mukaan tulevaisuuden. Sen mukaan aivot tekevät jatkuvasti ennusteita siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun todellisuus ei vastaakaan ennustetta, sisäistä mallia päivitetään.
Jääkiekossa tämä tarkoittaa kykyä toimia epävarmuudessa: lukea peliä, tehdä päätöksiä vajaalla informaatiolla ja sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Juuri tämä erottaa hyvät pelaajat huippupelaajista.

Vinkki lisäsisältöön: Viima Hockeyn maalivahti- ja fysiikkavalmentaja Juuso Laukkanen (LitM) on pureutunut tuoreessa pro gradu -tutkielmassaan syvällisemmin maalivahtien havainnointiin ja pelin lukemiseen. 

Virheet – vihollisia vai oppimisen polttoainetta?

Yksi merkittävimmistä eroista taitoteorioiden välillä liittyy suhtautumiseen virheisiin.

Informaation prosessointiteoriassa virhe nähdään usein poikkeamana ideaalisuorituksesta – asiana, joka korjataan nopeasti.

Ekologisessa dynamiikassa virhe on olennainen osa oppimisprosessia: ilman harhailua ei ole löytämistä.

Ennakoivassa prosessoinnissa virhe – tai tarkemmin ennustevirhe – on välttämätön, jotta sisäinen malli voi kehittyä.

Viima Hockeyn arjessa tämä näkyy selvästi: virheitä ei pelätä, mutta niitä ei myöskään jätetä käsittelemättä. Ne nähdään informaationa, ei epäonnistumisena.

Valmentaminen ei ole kuitenkaan vain virheiden näyttämistä. 

Riippuen harjoitteen tavoitteesta, valmentaja voi antaa palautteen heti – tai olla antamatta, kuten avoimen ympäristön pelinomaisissa harjoitteissa, joissa itse ympäristö näyttää pelaajalle miten tilanne meni. Hyvän valmentajuuden kovaa ydintä näissä tilanteissa on olla tuputtamatta vastauksia, vaan ohjata kysymysten – tai videon kautta – tiettyyn suuntaan ja antaa pelaajan oivaltaa asia itse. 

Miksi me teetämme laskutehtäviä harjoitusten aikana?

Moni vanhempi ja valmentaja hätkähtää ensimmäistä kertaa nähdessään, että pelaaja laskee päässään samalla kun tekee kiekonkäsittelyharjoitusta off-ice tilassa. Tämä ei ole sattumaa eikä sirkustemppuja.

Duaalitehtävät – kuten päässälaskut liikesuorituksen aikana – pakottavat tietoisen mielen pois liikkeen kontrolloinnista. Kun tarkkaavaisuus ei ole kehossa vaan tehtävässä, keho joutuu itseorganisoitumaan.

Tutkimusnäyttö tukee tätäkin lähestymistä: automatisoituneet taidot kestävät paremmin painetta, häiriöitä ja pelitilanteiden kaaosta. Juuri siksi Viimassa lajimotoriikkaa ja kognitiivista kuormitusta yhdistetään viikoittain, ei poikkeuksena vaan perusperiaatteena.

Menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus samassa harjoituksessa

Taitoteoriat eroavat myös ajallisessa painotuksessaan.

• Informaation prosessointi nojaa menneeseen: siihen, mitä on jo opittu.
• Ekologinen dynamiikka elää nykyhetkessä: mitä tämä tilanne vaatii juuri nyt?
• Ennakoiva prosessointi suuntaa tulevaan: mitä todennäköisesti tapahtuu seuraavaksi?

Jääkiekko vaatii kaikkia kolmea. Siksi myös harjoittelun täytyy tehdä niin.

Do It In The Game – oikea tapa oikeaan hetkeen

Modernissa valmennuksessa kysymys ei ole siitä, mikä teoria on ”paras”, vaan milloin mitäkin lähestymistapaa kannattaa käyttää.

Perustekniikka voi vaatia selkeyttä ja toistoa. Pelinomaiset tilanteet vaativat vaihtelua ja sopeutumista. Huipputason suorituskyky edellyttää kykyä havainnoida, ennakoida, sietää epävarmuutta ja tehdä päätöksiä paineen alla.

Taitava valmentaja tuntee teoriat, mutta ei jumitu niihin. Hän käyttää niitä työkalupakkina – pelaajan tarpeista käsin.

Lopulta yksi asia yhdistää kaikkia näkökulmia: harjoittelua ei voi korvata millään. Taitojen oppiminen vaatii aikaa, toistoja ja laadukkaan ympäristön.

Kaiken harjoittelun on tähdättävä siihen, että opittu näkyy pelissä. Siksi harjoittelussa yhdistyvät eri taitoteorioiden näkökulmat harkitusti ja tarkoituksenmukaisesti – ei siksi, että teoriaa olisi “käytetty”, vaan siksi, että peli vaatii sitä.

Se on Viima Hockeyn valmennuksen ydin.